lauantai 1. kesäkuuta 2019


      Hevosen rokottaminen

Nyt kun tallimme hevoset on rokotettu haluamme myös ponikerhoissamme puhua hevosten rokottamisesta ja se onkin tämän päivän teemamme.
Ponit saivat tetanuksen ja influenssa rokotuksen.
Hevoset on rokottamisen takia muutaman päivän käyttökiellossa ja jos kuume nousee niin pidempäänkin,mutta onhan tässä kesää vielä jäljellä touhuta ponien kanssa vaikka mitä.
Saatte tästä kaikki kerholaiset kopion rokottamisesta kotiin kotiin vietäväksi.

Hevosille on olemassa rokotuksia mm. tetanusta (jäykkäkouristus), hevosinfluenssaa ja herpestä vastaan. Jokainen hevonen on syytä rokottaa tetanusta vastaan ja on myös suositeltavaa antaa kaikille influenssarokotus. Jotta rokotuksista saadaan paras mahdollinen hyöty on tärkeää, että tallin kaikki hevoset on rokotettu säännöllisesti.
Herpesinfektiot ovat nuorten hevosten yleisimpiä hengitystietulehduksen aiheuttajia. Siksi nuoret ja kilpailevat hevoset olisi hyvä suojata herpestä vastaan rokotteella.
Harvemmin annettavia ovat rabies- (vesikauhu, raivotauti) ja botulismirokotteet.
Rabiesrokote tulisi antaa Keski-Eurooppaan asumaan muuttaville hevosille.
Hevonen voidaan rokottaa vain sen ollessa terve. Rokotteen antamisen jälkeen saattaa joillekin hevosille nousta kuume, joka laskee parin päivän kuluessa. Tällaisessa tapauksessa lämpöä pitää seurata päivittäin kunnes se on laskenut normaaliksi. Jos hevoselle on noussut kuume, annetaan sille niin monen viikon lepo kuin on ollut kuumeisia päiviä. Muuten rokotuksen jälkeen riittää 3-4 päivän kevyemmän liikkumisen jakso.

JA SITTEN HEVOSTEN ROKOTUKSISTA YLEENSÄ
Pakolliset ja hyödylliset rokotuksista on lainattu Hippos lehtdestä  nro. 2 /2010 (Kati Niinistö, Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri).
Hevosten rokotteet ovat lähinnä hengitystiesairauksien ennaltaehkäisyyn tarkoitettuja, poikkeuksena tästä jäykkäkouristusrokote. Hengitystiesairauksissa rokote ei estä tauteja kokonaan, mutta lieventää niiden oireita ja vähentää tartunnan riskiä. Suomessa ei saa käyttää virusarteriittirokotusta, mutta muut vakavat hengitystievirukset pystytään jo osin kontrolloimaan rokotusten avulla
Hevosinfluenssa
Suomessa suurin osa hevosista ja kaikki kilpailevat ratsuhevoset on rokotettu hevosinfluenssaa vastaan. Rokotukset tehdään yleensä rutiininomaisesti, koska kilpailusäännöt vaativat niin, eikä asiaa pohdita sen enempää. Influenssarokotusten hyöty jää usein huomaamatta, koska hyvin rokotetussa ratsupopulaatiossa ei epidemioita juurikaan ole. Kuitenkin sekä Suomessa että Ruotsissa on ollut viime vuosina useita epidemioita muissa hevospopulaatioissa, jotka ovat pahimmillaan johtaneet ravilähtöjen perumiseen ja ratojen sulkemiseen. Ongelma pienenee, sillä tämän vuoden alusta myös kilpailevien ravihevosten on täytynyt olla rokotettuja. Logiikka hevosten rokotuksiin on sama kuin ihmisten sikainfluenssa-rokotuksissa: mahdollisimman monen tulisi olla rokotettu, jotta tauti saadaan pidettyä kurissa.
Jokaisella kilpailuorganisaatiolla on omat sääntönsä perusrokotuksiin ja niiden uusimistiheyteen. Pelkästään kotimaassa kilpaileva noudattaa Ratsastajainliiton sääntöjä: perusrokotukset 21–92 vuorokauden välein, lisäksi kolmas rokotus kuuden kuukauden sisällä toisesta, tämän jälkeen 365 vuorokauden välein. Kansainvälisissä kilpailuissa vaaditaan tiheämpi rokotusväli kansainvälisen ratsastajainliiton, FEI:n sääntöjen mukaan. Säännöt kannattaa tarkistaa järjestöjen kotisivuilta aina silloin tällöin. Useimmat rokotevalmistajat suosittelevat noin kuuden kuukauden rokotusväliä. Myös valmisteella on väliä. Influenssakantoja joudutaan uusimaan aivan samoin kuin ihmistenkin rokotteessa, joten vanhat kannat saattavat antaa huonomman suojan tai eivät auta ollenkaan.

Jäykkäkouristus
Kilpailusäännöt eivät vaadi jäykkäkouristusrokotetta, sen sijaan se on ehtona useiden vakuutusyhtiöiden korvauksiin.
Tetanus eli jäykkäkouristus on Clostridium tetani -bakteerin aiheuttama, yleensä kuolemaan johtava kivulias tauti, jonka pystyy täysin estämään rokotuksella. Bakteeri on tavallinen maaperäbakteeri, joten rokotuksen pitäisi olla kunnossa myös ihmisellä.
Hevosten rokotusohjelmassa annetaan perusrokotukset kuukauden välein, jonka jälkeen tehoste kahden vuoden välein on riittävä antamaan suojan. Saattaa olla, että rokotteen teho kestää pidempäänkin. Ihmisille tehoste tarvitaan 10 vuoden välein. Hevosten rokotteen pidemmästä tehosta ei ole tutkimuksia. Rokotettu tamma antaa varsalleen suojan, jos varsa on saanut riittävästi vasta-aineita. Rokotuksen haittana osalla hevosista pistokohta saattaa turvota ja lihas olla kipeä, mutta vaiva yleensä hoituu kipulääkkeellä ja helpottaa muutamassa päivässä. Tällaisten hevosten rokottamiskohtana ryntään lihakset voivat aiheuttaa vähemmän ongelmia.
Herpes / Equine herpesvirus
Suomessa herpes-rokotteen käyttö on huomattavasti vähäisempää kuin influenssan. Rokotuspakkoa ei ole, eikä rokotteen teho ole kovin pitkäikäinen. Voimme rokottaa hevoset EHV-1 ja -4:ää vastaan, nämä aiheuttavat enimmäkseen lieviä hengitystieinfektioita. EHV-1 aiheuttaa myös abortteja ja hermostollisia muutoksia. Osa rokotteista on kehitettykin ensisijaisesti tiineille tammoille. Sen sijaan herpeksen neurologista muotoa vastaan ei voi rokottaa. Samoin kuin influenssassa, tärkeintä olisi kaikkien yksilöiden rokottaminen. Jotta rokotus on tehokas, tulisi rokotusvälin olla niinkin lyhyt kuin kolme kuukautta, mutta pidemmästä välistä lienee jonkin verran hyötyä. Hengitystieinfektioissa erityisesti nuoret hevoset hyötyvät rokotteesta. Herpesinfektio on pysyvä. Toisinaan stressi tai muu sairaus voi aktivoida sen, tällöin rokotuttamisesta akuutissa tilanteessa ei ole hyötyä.
Pääntauti
Pääntautiin on pitkään pyritty kehittämään toimivia rokotteita. Suurin ongelma on ollut vasteen saamisessa erityisesti paikallisesti ylähengitysteihin, joiden kautta bakteeri pääsee hevoseen. Tämän vuoksi Suomessakin oli käytössä suun limakalvolle pistettävä pääntautirokote, joka kuitenkin poistettiin markkinoilta teknisistä syistä. Rokote toimi hyvin, mutta valitettavasti se täytyi uusia kolme, neljä kertaa vuodessa kuten herpes. Tällä hetkellä odotamme markkinoille joko samaa valmistetta takaisin tai ruotsalaista uutta rokotetta. Pääntautiepidemioita ilmenee eri puolella Suomea tasaisin väliajoin, joten paljon liikkuville hevosille rokotus olisi suositeltava.

Raivotauti ja Clostridium botulinum bakteeri (tyyppi B)
Raivotautirokotusta suositellaan esimerkiksi Viroon vietäville hevosille.
Clostridium botulinum -rokotteen toivotaan estävän muun muassa säilörehussa toisinaan esiintyvän bakteerin aiheuttaman sairauden, botulismin. Aiheuttajabakteerin tyyppi kuitenkin vaihtelee, joten varmaa suojaa ei voida luvata. Clostridium botulinum -rokotetta, kuten muitakaan rokotteita, ei saa antaa hevoselle heti suuren rasituksen jälkeen, ja hevoselle tulisi antaa muutama lepopäivä rokotuksen jälkeen.

Milloin hevosta ei saa rokottaa?
Joissakin tilanteissa rokotteista ei ole hyötyä tai niistä voi olla jopa haittaa. Sairasta hevosta ei pidä rokottaa. Vaikka nykyrokotteissa ei juurikaan käytetä eläviä viruksia, voi valmiiksi sairaan hevosen rokottaminen tehdä siitä vielä kipeämmän. Tiettyjen lääkityksien vuoksi taas rokotusteho ei ole toivottu, esimerkiksi kortisonilääkitykset vähentävät immunologisia reaktioita ja huonontavat näin rokotuksen vaikutusta.

Pikkuvarsoja ei pitäisi rokottaa ennen neljän, kuuden kuukauden ikää, koska emältä saadut vasta-aineet estävät immuunivasteen muodostumisen vielä tässä vaiheessa. Poikkeuksena varsoille kuitenkin yleensä annetaan jäykkäkouristusrokotus, mikäli niillä on suuria haavoja, jotka aiheuttavat tetanus-riskin.
Kyllä oli pitkä ja asia pitoinen texti mutta tietoa tuli runsaasti.
Kuvassa lihapullat päikkäreillä



perjantai 3. toukokuuta 2019

Ponitalli Kevät 2019


Ponitallin kevät lähti käyntiin uusilla kerhoilla joihin tuli runsaasti osallistujia,sekä uusia poneja tuli talliin, Rimmu , Tiitu ja Vilkas joita kutsumme myös lihapulliksi, nämä lihapullat osoittautui hyviksi ajoponeiksi ja he pääsivät ensi kertaa myös tapahtuma poneiksi Sygneusen koululle. 
Siellä Cindy hienosti toimi Ainon kanssa kärryponina. 

Halusimme tallille uusia hoitajia ja laitoimme siitä ilmoituksen ja nyt meillä aloitti nämä uudet hoitajat ja kyllä meille vielä muutama hoitaja mahtuu jos joltakin puuttuu vielä hoitoponi.

Niin ja meille tuli Hessu Hopo , joka on aikuisten käyttöön tullut raviheppa jolla nyt on alettu ajamaan ja kun kaikki sujuu hyvin niin myös nuoret pääsevät aikuisen mukana Hessun kyytiin.  
Nyt jäämme odottamaan kesäkuuta ja tapahtumaamme kirjurinluodossa jossa saa lapset ja nuoret kokeilla ilmaiseksi ratsastusta ja kärryttelyä.
Siitä lisää sivuillamme.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kerholaisille

Hei kaikki kerholaiset ! 


Ensi viikolla taas jatkuu kerhot ja sitten hiihtoloma viikon  pidämme paussia.
Kerhoissa käymme niitä asioita läpi mitä harjoittelimme ennenkin.


 Ne jotka eivät pääseet kerhoon silloin kun kävimme läpi hevosen ensiapua kertaamme vielä kerran heidän kanssa ensiapuun liittyviä asioita  ja tutustumme tallin lääkekaappiin ja ne jotka eivät ole mitannu hevoselta lämpöä niin saavat sen nyt tehdä. 

Niinkuin olette varmaan kuulleet niin tallissamme sattuu olemaan monta kantavaa tammaa niin käytämme ainutlaatuisen tilaisuuden hyväksi ja muodostamme opintokerhon jossa yhdessä tallilaisten kanssa keskitymme kantavien tammojen hoitoon ja huolenpitoon. 

Muodostamme kaksi ryhmää jossa toisessa on nuoremmat kerholaiset ja toisessa vanhemmat ja tallitytöt ja käymme ikätason mukaisesti läpi kaikkea sitä mitä on hyvä tietää hevosen varsomisesta  ja sopivasti jännittävään varsomisen ajankohtaan keväällä opintoryhmät päättyy. 


Meidän tallilla todennäköisesti tällainen varsomiseen liittyvää ajanjaksoa jossa voimme nähdä ja seurata varsomiseen liittyviä asioita ei toistu niin nauttikaamme tästä ajasta !
Ja voin olla varma siitä että opimme paljon mielenkiintoisia asioita hevosista ja varsoista.


Innolla odotan teitä kaikkia kerholaisia ensiviikolla kerhoon ! 


Kuvia meidän ihanista viime kevään varsoista.

Saa nähdä onko tämän kevään varsat yhtä täydellisiä ?  







tiistai 25. joulukuuta 2018





Vuosi 2018 oli kasvun aikaa. 


Alku vuodesta 2018 teimme toimistolla harjoittelijoiden kanssa työtä suunnitellen tulevaa vuotta ja oli mukava aloittaa yhteistyö eri toimijoiden kanssa ja koulujen opiskelijat antoivat loistavia ideoita kuinka kehittää toimintaa ja Samkin opiskelijat tekivät hienon posterin joka kertoi toimistamme. Toimiston tiloissa  myös valmistui meidän yhä niin suositut kepparimme ja vuokrasimme Ulvilan kaupungilta Poni paja toimintaan tilat jossa valmistimme keppari esteet.

Pidimme ensimmäiset kepparikisamme yhteistyössä Satakunnan osuuskaupan kanssa. 
Toukokuu vaihtui Kesäkuuksi 2018  tapahtui paljon muutoksia koska oli syntynyt just kaksi ihanaa varsaa Fiona ja Valpuri ja vuokrasimme käyttöömme koko Raviradan tallin ja ponit Lattomeren tallista siirtyi raviradalle.

Siihen loppui kahden tallin elämä. 

Me- talon kanssa aloitimme kivan minipilottin erityisille lapsille Heinäkuussa ja samalla teimme remonttia talliimme. 
Koulujen alettua aloitti monta eri ryhmää tallissamme , Kerho ryhmämme ja Erityislasten ryhmä. 
Myös yksittäisiä erityis lapsia kokoontui tallillamme. 
Sihen kun lisätään tallityttömme ja aikuiset hoitajat ja vapaaehoiset niin vilske tallilla oli aikamoinen. 

Eräs Diakin opiskelija teki tallistamme esittely videon ja sen seurauksena pääsimme oikein lehteen kun toimittaja soitti minulle että voimmeko tehdä teistä jutun, No toki suostuin. 
Lehdessä olevassa jutussa kerroime myös siitä haasteesta mitä meillä oli heinän saaniin suhteen ja joka kohtaa jokaista hevostallia alueellamme. 

Marraskuussa järjestimme `Lapsella on oikeus harrastaa `-koko perheen tapahtuman johon oli facebookin kautta ilmoittautunut yli 400 ihmistä. Tapahtumassa kerroimme mitä merkitystä on hevosharrastuksella voi olla lasten ja nuorten mielen terveyteen, hyväksytyksi tulemisen ja osallisuuden tunteeseen.

Pohdimme myös sitä mitä merkitystä on sillä että hevosharrastus olisi kaikkien siitä hyötyvien lasten ja nuorten harrastus - tuloista ja varallisuudesta riippumatta.
Tapahtumaan saimme kaksi ihanaa alpakkaa Casper ja Unni ja siellä oli myös ilmaista poniratsastusta ja ajelua. Makkaranpaistoa ja buffetti. Tilaisuus sai suuren suosion sinne ilmaantui yli 500 osallistujaa, paljon enemmän kuin ajattelimme.

Loppu vuodesta talliimme muutti kuusi pientä ponia , Tina, Zorri, Malla, Silver, Milli ja Walma.
Kaikkiaan tallissamme on nyt 17 ponia ja hevosta. 
Mennyt vuosi on ollut niin tapahtuma rikas että on saanut haukkoa henkeä. Toimintaa on kehitetty eteenpäin ja se on laajentunut paljon. 
Tulevan vuoden haasteena on löytää talli työntekijä ja vaikka vain osa aikainen ohjaaja lapsille ja nuorille joiden määrä on kasvanut tallillamme. 
Eiköhän me siitäkin haasteesta selvitä :) 

Kiitän kaikkia avustusten myöntäviä jotka omalta osaltaan tukivat toimintaamme ja mahdollistivat opinto ryhmämme toiminnan yhdessä kerholaisten kanssa. 

En voi tarpeeksi koskaan kiittää näitä meidän ihania tallityttöjä joihin olen niin kiintynyt ja vapaaehtoisia aikuisia jotka ovat olleet mahdollistamassa kaiken tämän mitä olemme tänä vuonna saaneet aikaan,  unohtamatta harjoittelijoita jotka myös työskentelivät yhteisen tavoitteemme eteen. 

Porin Ponitalli ei ole saanut tätä kaikkea aikaan yksin,  vaan me kaikki saman henkiset ihmiset jotka  työskentelimme yhdessä ponitallilla saimme aikaan jotain aivan huikeeta lasten ja nuorten hevosharrastuksen eteen.  

Vuosi on ollut aivan mahtava. 

Kiitos kuuluu teille !  

Toiminnanjohtaja : 

Anne 


tiistai 20. marraskuuta 2018

Voi hyvät hyssykät ! Reippaasti yli 500 kävijää oli Lapsella on oikeus harrastaa koko perheen tapahtumassamme !



Kyllä meni tapahtuma nappiin ! 


Iso kiitos kuuluu niille vapaaehtoisille ja tallitytöille ja mielenterveyden keskusliitolle jotka kaikki omalta osaltaan olivat mahdollistamassa tämän Porin Ponitalli Ry:n ensimmäisen isomman tapahtuman. 

Suuri kiitos myös yrityksille jotka lahjoittivat arpajaispalkintoja.

Meillä oli tapahtumassa Alpakoita, ilmaista ratsastusta , kärryttelyä, lapsille kasvomaalausta, buffetti ja makkaranpaistoa, kaverikoiria ja meidän omat kaveriponit.
 Ihmiset saivat tutustua talliimme ja toimintaamme. 

Tapahtuma liittyy mielenterveysviikkoon joka tuo esille mielenterveyteen liittyviä teemoja ja tuo esiin parannusehdotuksia mielenterveyteen liittyviin asioihin.



Tilaisuudessa tuli hyvin esille se miten suuri merkitys on hevosiin ja poneihin liittyvällä harrastuksella on  lasten ja nuorten mielenterveyteen ja hyväksytyksi tulemisen ja osallisuuden tunteeseen.

On hyvä että nuorten syrjäytymisestä puhutaan ja siitä tehdään tutkimuksia niin että ihmisten tietoisuus tästä ongelmasta lisääntyy.

Meistä jokainen voi joko yhdistyksenä tai yksittäisinä ihmisinä huomata keskuudessamme olevat lapset ja nuoret ja tehdä heidän eteen sen minkä parhaiten osaamme.
Porin Ponitalli Ry:n kohdalla se on hevostoiminta poneilla ja jollain muulla se voi olla jotain muuta joka on ihan yhtä arvokasta.

Yhdessä saamme paljon hyvää aikaan. 

Tässä teille vielä kuvia tapahtumasta.