tiistai 17. heinäkuuta 2018

Fionan esikoulu



Pikkuinen Fionakin on täyttänyt jo kaksi kuukautta ja näidenkin kuvien oton jälkeen ponivauva on kasvanut hurjasti. Hieman yli kuukauden ikäisenä Fionan esikoulu jatkui talutusharjoituksilla. Näissä kuvissa Fiona vielä kirmailee vapaana pitkin pihamaata, mutta vain muutama päivä kuvien ottamisen jälkeen Fiona pääsi ihan ensimmäistä kertaa talutusharjoituksiin.



Vaikka Fionalla alkaa olla jo halua itsenäisesti tehdä retkiä ympäri pihaa ja tutustua muihinkin poneihin, on äidiltä silti välillä haettava tukea. Aluksi Saara ei tahtonut päästää ihmisiä lähellekään Fionaa, mutta nykyisin Saara tuntuu melkein tyytyväiseltä saadessaan kakaran edes hetkeksi pois jaloistaan.
Niinpä talutusharjoituksissakin Saara otti aika rauhassa, eikä hermoillut, vaikka ensimmäisellä parilla kerralla Fiona olikin ihan hämillään ja hieman poukkoili eri suuntiin. Pääsääntöisesti talutusretken ovat kuitenkin sujuneet mallikkaasti Fionankin osalta ja suurin osa matkasta on kuljettu hyvinkin nätisti. 



Fionan esikoulun lisäksi tallin väkeä kiireisenä ovat pitäneet äiti-lapsi-leirien pirteät ja ohjelmantäyteiset päivät ja muut poneja ihailemassa käyneet. Touhua ei tosiaan ole päivistä puuttunut etenkään leiripäivinä, kun useampi touhukas äiti-lapsi-parivaljakko on pyyhältänyt pitkin tallia talliaskareita harjoitellen ja muistoja verestäen.

Ei hätää, mikäli edellinen päiväleiri meni ohi!
Järjestämme seuraavan äitien (tai miksei isien tai tätien tai isovanhempien) ja lapsien yhteiden päiväleirin 23. ja 24. heinäkuuta. Paikkoja on vielä jäljellä, mutta ei rajattomasti! Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset ikärajattomalle päiväleirille hoitaa Anne/ 





maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kepparikisat


Yhteistyössä Satakunnan Osuuskaupan, Ratsastusvaruste Nurmen ja Hevarin kanssa järjestimme 9. kesäkuuta kepparikisat Tikkulan S-Marketin ja Terran välisellä parkkipaikalla. Osallistujia oli ihan mukava määrä ja melkein kaikkiin luokkiin senioriluokkaa lukuunottamatta riitti osallistujia.
Aamupäivällä sää oli hieman pilvinen, mutta se ei innokkaiden keppistelijöiden intoa lannistanut!


Kaikenkorkuisilla esteillä riitti menoa ja meininkiä, ja korkeimpien esteiden ylittäminen taisi huimata katsojiakin. Ainakaan kameranainen ei itse olisi saanut jalkojaan millään tavalla 70-senttisten esteiden ylitse! Kisailijoille korkeus ei kuitenkaan tuntunut tuottavan minkäänlaisia vaikeuksia. 


 Kilpailut huipentuivat ihan oikeaan palkintojenjakoon, jossa parhaiten menestyneet palkittiin Ponitallin logolla varustetuilla ruusukkeilla ja Hevarin sekä Ratsastusvaruste Nurmen lahjoittamilla hevosiin liittyvillä tavarapalkinnoilla. 

Kepparikisojen loputtua lapsia jäivät vielä viihdyttämään mainiot ponimme Nelli ja Cindy, jotka molemmat käyttäytyivät suorastaan esimerkillisesti!

(postauksen kuvat ottanut Henna Kangas)

torstai 7. kesäkuuta 2018

Uusi kuu, uudet tuulet!





 Kuun vaihteessa tapahtui jännittäviä asioita, kun Porin Ponitallin kaikki ponit saapuivat Porin raviradan talliin ja Ponitalli alkoi luotsaamaan koko tallia. Viikko on kulunut tallin pesemiseen ja pintojen ehostamiseen sekä maalailuun, mutta pian tallin fiksailut saadaan valmiiksi ja saamme nauttia entistä ehommasta tallista. Tallin valmistuttua kuvaamme tai kirjoitamme varmasti esittelyn uudistuneesta tallista!

Nykyisin raviradalla asuvat siis kaikki ponimme, paitsi Lumi ja Valpuri, jotka lähtivät viikko sitten viettämään kesälomaa laitumelle. Viime viikolla myös Wilma, Julle ja Lulu muuttivat raviradalle. Samaan aikaan talliin muutti myös ylemmissä kuvissa esiintyvä rautiaankirjava, 17-vuotias ponitamma Cindy.




Keskiviikkona pikkuinen Fiona aloitti myös esikouluharjoitukset ja kipitti emänsä Saaran kanssa talliin hoidettavaksi. Tähän asti Fiona on ollut ihmisten suhteen hieman arka, eikä sitä juuri ole päässyt lähestymään. Tallissa Fiona kuitenkin nopeasti rohkaistui ja hetken äitinsä harjaamista katseltuaan tuli rapsutettavaksi. Sen jälkeen se ei olisi rapsutuksista tarpeekseen saanutkaan. Kaiken aikaa Fionan käytös oli aivan esimerkillistä, mutta samaa ei kaiken aikaa voinut sanoa Saarasta, jonka mielestä tallissa seisominen ja paijaaminen oli ihan tylsää. Tästä harjoitukset kuitenkin jatkuvat ja käsittelyä jatketaan päivittäin.

(kuvat ottanut Henna Kangas)


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Pienen Valpurin suuri seikkailu






Valpurille ja Lumelle perjantaiaamu alkoi aivan kuten kaikki muutkin perjantait, eikä niistä kummallakaan ollut vielä aavistustakaan seikkailusta, jolle ne aivan pian tulisivat pääsemään. 
Tavalliseen tapaan Valpuri nukkui kauneusuniaan ja tankkasi maitobaarilla aamiaista, kun ihmiset jo suunnittelivat jos jonkinlaista pienen prinsessaponin päänmenoksi.




Korvat hörössä Valpuri katseli, kuinka kummallinen koppero peruutti tallin pihaan ja ihmiset kokoontuivat juttelemaan, että kuinka varsa saataisiin tuohon outoon koppiin.
Lopulta kävi ilmi, että ihmisten huoli oli ollut täysin turhaa ja Valpuri osoitti reippautensa taas kerran marssiessaan reippaasti traileriksi kutsuttuun kopperoon.






Lyhyen trailerikuljetuksen jälkeen Valpuri pääsi ensimmäistä kertaa elämässään ihan oikealle kesälaitumelle, jossa tuoretta ruohoa näkyi lähes kaikkialla, minne varsa vain katsoikin. Aluksi pitkä ruoho vähän jännitti Valpuria ja se hämmästeli niin aitoihin ripustettuja huomionauhoja kuin maassa kasvavia voikukkiakin, mutta lopulta se rohkaistui jo koittamaan pitkiä jalkojaan kipittämällä pitkin laidunta. Lumikin tuntui olevan enemmän kuin onnellinen laitumelle pääsystä, eikä se olisi malttanut nostaa päätään maasta hetkeksikään. 
Lumen ja Valpurin muuttaessa kesälaitumelle tarjoutui Jullelle ja Wilmalle mahdollisuus muuttaa raviradalle samaan talliin muiden ponien kanssa, ja saattoipa mukaan joukkoon liittyä yksi aivan uusikin kavio, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

(postauksen kuvat ottanut Henna Kangas)

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Keppareiden keväthulinat


Muidenkin hevosten tavoin myös kepparit kaipaavat ptkän talvikauden jälkeen ulos auringonvaloon kirmailemaan. Otimmekin siis tehtäväksemme virkistää toimistopäivää ulkoiluttamalla suurimman osan tallin kepikkäistä otuksista. 


Yllä kuvattuna muutamia Ponitallin toimistolla syntyneitä (enemmän ja vähemmän erikoisia) yksilöitä. 

Kurkkaa ihmeessä myös kepparitallimme instagram @porin.kepparikerho ja kotisivut, jonne ilmestyy pian uudet esittelyt keppiponiporukastamme uusien kuvien kera. 
Alla kuitenkin pieni vilaus kilpakeppareistamme, joilla kisaamista voi tulla koittamaan vaikkapa 9. kesäkuuta Porin Kodin Terrassa järjestettäviin kepparikisoihimme! Tapahtuman Facebook-sivulle pääset klikkaamalla tästä tai hakemalla Facebookista Porin Ponitalli Ry:n Kepparikisat. 
Kepparien lisäksi menossa mukana ovat myös oikeat ponimme!
(kuvat ottanut Henna Kangas)

torstai 24. toukokuuta 2018

Kesä ja kärpäset ja ponivauvat




Toukokuun poikkeuksellisen lämpimien ilmojen lisäksi Ponitallin arkea piristämään ilmaantuivat Saaran ja Lumen yllätysvarsat. 


Huhtikuun vedellessä aivan viimeisiään, maailmaan tupsahti Lumen pitkäjalkainen varsa, joka sai nimekseen Valpuri. Valpurin isästä ei ole aavistustakaan, mutta mitä ilmeisimmin se on ollut ainakin huomattavasti Lumea suurempi. 


Toukokuun puolivälissä, 14. ja 15. päivän välisenä yönä, syntyi toinenkin yllätysvarsa. Saara on ollut todella huolehtivainen ja suojelevainen äiti, eikä herasilmäiseksi ruunikoksi paljastunutta Fiona-vauvaa olisi Saaran mielestä juurikaan sopinut edes katsella. 


On mielenkiintoista seurata, kuinka varsat ihmettelevät kaikkea ja opettelevat ponien elämää mammaponien turvallisessa opastuksessa. Pikku-Valpurikin on jo kuukaudessa kasvanut hurjan paljon korkeudessa, ja jännityksellä odotamme, millaisen kasvupyrähdyksen prinsessa Fiona ottaakaan. 

(postauksen kuvat on ottanut Henna Kangas)

maanantai 26. maaliskuuta 2018



Hei,

Nyt voit liittyä jäseneksi porin ponitalli Ry:hyn PONIPUOTI  verkkokaupassa,

PONIPUOTI verkkokauppa löytyy blogista ja verkkosivuiltamme.

Tervetuloa mukaan jäseneksi.

Terv. Ponitallin väki